Varikkotiimi
Jari Parkkonen
|
Olen Parkkosen Jari ja aloitin syyskuun alussa 2010 projektivastaavana Oppiva Yritys-hankkeessa. Kuopiosta olen kotoisin ja Kuopiossa olen lähes koko ikäni asunut. Oppia olen hakenut Tradenomin koulutuksesta Amk:sta liiketoiminnasta ja Kuopion yliopistosta paikallistalouksien kehittämisen puolelta Kauppatieteiden laitokselta. Töitä olen tehnyt alkujaan opiskelujen sivussa ja päätoimisesti perheyrityksen mukana, joka paikan höylänä. Tämän jälkeen olen ollut töissä yksityisellä sektorilla erilaisissa tehtävissä aina teollisuudesta kauppaan. Oppiva Yritys-hankkeen koulutukset tarjoavat alueen yrityksille hyvän mahdollisuuden verkostoitua, kouluttaa ja kehittää henkilökuntaa sekä liiketoimintaa monipuolisesti yritysten omista lähtökohdista käsin. Oppiva Yritys-hanke sai jatkoaikaa toteuttaa koulutuksia joulukuun loppuun asti 2012. Yrittäjät tarttukaa rohkeasti tilaisuuteen, oman toiminnan ja henkilökunnan kehittämiseen, ja hyödyntäkää tämä mahdollisuus! Otetaan tulevaisuuden uudistumis- ja kehittämishaasteet yhdessä vastaan ja lähdetään nostamaan yritystä nousuun! Ole hyvä, ota minuun yhteyttä hankkeen kehittämisasioissa! |
|
|
Jari Parkkonen |
Eija Honkanen
Olen Oppiva yritys – hankkeen projektiassistentti ja hankkeessa vastaan pääasiassa hankkeen hallinnollisista tehtävistä. Lisäksi tehtäviini kuuluu avustaminen hankkeen eri toimintamuotojen osalta.
Ota yhteyttä, vastaan mielelläni kysymyksiin ja kerron lisää palveluistamme!|
Eija Honkanen |
|
Mia Hakulinen
Olen Savon Yrittäjien koulutus- ja tapahtumakoordinaattori Mia Hakulinen. Tehtäviini kuuluu Oppiva Yritys – palveluista tiedottaminen Savon Yrittäjien jäsenyrittäjille ja koulutuksien järjestäminen yhteistyössä koulutusneuvojien kanssa.
Mia Hakulinen
koulutus- ja tapahtumakoordinaattori
Savon Yrittäjät
mia.hakulinen@yrittajat.fi
(017) 368 0508, 044 368 0508
